RAKKAUDESTA LAJIIN - TALLINPITÄJÄ
- Nina Väisänen
- 13.1.
- 2 min käytetty lukemiseen
Päivitetty: 2.2.

Tallinpitäjä on se ”vähän” hurahtanut ihminen, joka on jossain elämänsä omituisessa ja vähemmän selväjärkisessä vaiheessa katsonut pihaansa ja ajatellut:
“Tähän olisi kiva rakentaa talli.”
Ja sitten tehnyt sen. Yleensä talli sijaitsee tallinpitäjän omassa pihassa, koska miksi ihmeessä työn ja vapaa-ajan välillä pitäisi olla selkeä raja? Tallinpitäjiä on kahta sorttia. On niitä, joilla on asiakkaita ja niitä, joilla on kotitalli. Molemmat ovat yhtä hulluja. Sillä tallin pitäminen vaatii ripauksen hulluutta, reilun annoksen sitkeyttä ja täydellisen välinpitämättömyyden mukavuudenhalua kohtaan.
Tallinpitäjäksi ryhtyminen on omanlaistaan masokismia. Sellaista, johon kukaan sohvaa ja lämpimiä varpaita arvostava ei lähde vapaaehtoisesti. Alun perin ajatus on ollut kaunis. “Kun hevoset ovat omassa tallissa, ehdin harrastaa niiden kanssa enemmän.”
No tuota… et ehdi. Ja rahanmenoon ei nyt puututa edes syntymäisillään olevaa ajatusta pidemmälle, ettei tule paha mieli heti alkuunsa. Tallinpitäjän aika kuluu ruokintaan, hoitoon, siivoamiseen, kantamiseen, kolaamiseen, kantamiseen uudelleen ja joka paikan jatkuvaan korjaamiseen ja remontoimiseen. Joku paikka on aina rikki, jäässä, vinossa tai juuri menossa rikki.
Niillä tallinpitäjillä, joilla on maksavia asiakkaita, vastuu ei lopu koskaan. Se kulkee mukana suihkuun, sänkyyn ja uniin. Jokaisella hevosella on vähintään kolmen A4:n mittainen hoito-ohje ja jokaisella omistajalla mielipide siitä, miten asiat pitäisi tehdä.
Yritä siinä sitten tasapainoilla omien rajojen ja asiakastyytyväisyyden kanssa, samalla kun juot kylmää kahvia ja korjaat vesikuppia, taas.
Silti.
Tallinpitäjän elämä ei ole pelkkää kärsimystä. Onhan se ihanaa, kun on oma talli. Paitsi silloin, kun on -30 astetta ja kaikki jäätyy. Mutta siis kesällä. Kesällä se on melkeinpä täydellistä!
Tallinpitäjä ei tee tätä rahan, helppouden tai järkevyyden takia. Hän on tallinpitäjä, koska hevoset ja niiden ihmisetkin, ansaitsevat hyvän paikan olla. Ja koska sydän ei anna periksi luovuttaa.
Tallinpitäjä on hevosten arjen selkäranka ja toisinaan myös hevosihmisten. Se, joka tekee joskus mahdottomastakin mahdollista.


Kommentit