top of page
Hevosrodut


SHETLANNINPONI ja suuri unelma vapaudesta
Shetlanninponit tunnetaan monestakin asiasta. Esimerkiksi siitä, että ne ovat pieniä. Lisäksi ne ovat karvaisia. Ne myös ovat söpöjä. Ja ovelia. Mittaamattoman ovelia. Ja ennen kaikkea, ne ovat karanneet jo ennen kuin ehdit lukea tämän lauseen loppuun. Onko edes olemassa sellaista aitaa, lukkoa, solmua tai sähkölangan ja maan väliseen fysiikkaan perustuvaa ihmiskunnan saavutusta, jota kekseliäs ja alati valppaana oleva shetlanninponi ei saisi auki? Ei ole. Ja jos joku väittää
Nina Väisänen
2.2.2 min käytetty lukemiseen


RAKKAUDESTA LAJIIN - PONINOMISTAJA
Poninomistaja on se hieman omituinen tyyppi, jolla ei välttämättä ole ihan kaikki muumit laaksossa. Ja hän tietää sen itsekin. Häntä on varmasti varoiteltu ponien itsepäisestä, kekseliäästä ja välillä suorastaan rikollisesta luonteesta. Mutta onko hän kuunnellut? Ei. Hän on hankkinut ponin. Tai poneja. Ja on sitä paitsi äärimmäisen onnellinen siitä. Koska mikä olisikaan parempaa kuin omistaa poni? No se, että omistaa useamman. Ponissa on paljon hyviä puolia. Esimerkiksi se sy
Nina Väisänen
2.2.1 min käytetty lukemiseen


LÄMMINVERISET ja pakkasilta helmikuussa
Tämä on juuri sitä helmikuun alkua, jolloin maailma näyttää postikortilta ja tuntuu pakastimelta. Pakkasmittari näyttää −30 °C. Ei siis sellaista ihanaa ja idyllistä “pikku pakkasta”, vaan sellaista, joka saa sieraimet liimautumaan yhteen ja ripset jäätymään toisiinsa alle minuutissa. Lumi narskuu saappaiden alla ja pakkanen paukahtelee puissa. Hevosenhoitaja kääriytyy kerros kerrokselta villaan, fleeceen, toppaan, toiseen toppaan ja ehkä vielä yhteen toppaan varmuuden vuoksi
Nina Väisänen
2.2.3 min käytetty lukemiseen


Suomenhevosen luonteenlaatu
Suomenhevonen ei pidä itsestään meteliä, paitsi ruoka-aikaan. Silloin se tekee tietyksi, että on ruoka-aika ja nälkäkuolema vaanii heti seuraavan nurkan takana. Suomenhevonen ei huuda, ei koreile eikä paukuttele henkseleitä. Se vain tekee. Ja tekee. Ja tekee vielä vähän lisää. Paitsi sitten jos se ei tee. Silloin se ei todellakaan tee, ja näissä pattitilanteissa ihmisen neuvotteluvaltit on vähissä. Ellei satu olemaan taskussa porkkanoita. Sitten suomenhevonen saattaakin tehdä
Nina Väisänen
11.1.2 min käytetty lukemiseen
bottom of page
