Rakkaudesta lajiin

Amatööritreenari on tyypillisesti henkilö keski-iän kieppeillä. Hänen sydämensä lyö ravin kaksijakoiseen tahtiin, vaikka ranteessa oleva älykello väittääkin ihan muuta. Nuorena hän asui ravitallilla. Kirjaimellisesti, koska muuhun ei ollut varaa. Hevoset eivät olleet harrastus, vaan koko elämä sekä identiteetti. Nukkuminen oli välttämätön paha, elimistö toimi haalealla kahvilla ja palkka oli yhdentekevä yksityiskohta, kunhan sai olla tallilla. Hän opiskeli hevosenhoitajaksi a

On tammikuu. Päivä on juuri sellainen kuulas ja kirkas, joka suorastaan vaatii maastolenkkiä. Aurinko pilkahtaa vain juuri sen verran, että metsä näyttää hetken aikaa lapsuuden satukirjan aukeamalta. Puut seisovat hiljaa, raskaat lumivaipat harteillaan, ja pakkanen nipistää nenänpäätä ja saa posket punoittamaan ja naaman kohmeeseen niin, että puhekin puuroutuu. Siis siitä pakkasesta, ei aivoverenkiertohäiriöstä, kuten voisi myös luulla. Täydellinen päivä maastoratsastukselle!

Hevosenhoitajat ovat aivan oma ihmislajinsa. Sellainen, jonka rakkaus hevosiin on syntynyt jo äidin kohdussa, tai ainakin viimeistään 3-vuotiaana, kun tuleva hevosenhoitaja pääsi ensimmäistä kertaa ponin selkään talutusratsastuksessa ja elämä meni siinä hetkessä lopullisesti uusiksi. Koska kun heppaan kerran rakastuu, siitä tuskin koskaan parantuu. Hevosenhoitajan elämä pyörii, yllättäen, hevosten ympärillä. Hän elää niistä ja rakkaudesta lajiin, ei palkkakuiteista. Hevosenho

Tallilla kahvitauko ei ole mikään kellotettu perustauko. Se on hengähdys taukohuoneessa. Hetki lämmitellä sormet ja varpaat. Sellainen hetki, jossa aikaa ei varsinaisesti ole, mutta se otetaan silti. Tallinpitäjä nojaa hetken hevosta vasten. Hevonen nojaa takaisin ja pyytää rapsutuksia. Toisella kädellä pidetään kiinni kahvimukista, toisella arjesta, joka koostuu vähän kipeästä selästä, heinästä hiuksissa, kylmistä sormista ja lämpimistä sydämistä. Kahvi höyryää. Se ei ole en

Kouluratsastaja ei vain ratsasta. Hän hioo. Viilaa. Säätää. Ja tarkistaa vielä kerran, että otsapannan kristallit ovat suorassa kuin hopealusikat isomummon perintövitriinissä. Kouluratsastaja rakastaa kiiltäviä varusteita, mielellään sävy sävyyn sopivia ja ehdottomasti pientä blingiä. Tai no, pientä ja pientä. Voiko blingiä edes olla liikaa? Ei. Ei voi. Ja jos se on pientä, niin onko se edes blingiä? Kouluratsastaja rakastaa sitä, kun varusteet on puunattu niin kiiltäviksi, e

Kenttäratsastaja on se tyyppi, joka ei kysy koskaan, onko tämä järkevää. Sen sijaan hän kysyy, kuinka kovaa mennään. Kenttäratsastaja on hurjapää, joka ei vauhtia tai vaaratilanteita kaihda. Päinvastoin. Hän tervehtii niitä kuin vanhoja tuttuja. Paikallisen päivystyksen ja röntgenin henkilökunta tuntee hänet jo etunimeltä, ja vastaanotolla ei enää kysytä “mitä kävi”, vaan “mikä este tällä kertaa”. Pienet vammat eivät kenttäratsastajaa hidasta. Ne vain muistuttavat, että edell

Kaikilla on niitä päiviä, kun olisi voinut vain jäädä peiton alle ihan suosiolla. Myös hevosihmisillä. Sellaisia päiviä, kun herätyskello soi liian aikaisin, kahvi jäähtyy ennen kuin ehtii juoda, lapsetkin kiukuttelee ja mieli on jo valmiiksi vähän vinossa aamusta alkaen. Töissä on ollut kiirettä ja kaikkea pientä, sellaista näkymätöntä harmia, joka ei ole mitään suurta mutta painaa silti hartioita ja mieltä, kuin märät lapaset. Tätiratsastajalla on juuri sellainen päivä. Tal

Montératsastaja on ravimaailman vastine kenttäratsastajalle. Se hurjapäinen tyyppi, joka ensimmäisen kerran lajia kokeiltuaan on koukussa samantien ja sielu vaatii lisää. Ja lisää. Hän ei kaihda vauhtia, eikä liioin vaarallisia tilanteitakaan. Päinvastoin. Montératsastaja elää niistä. Tämä laji ei muuten todellakaan ole sohvaperunoille, eikä varsinkaan niille, jotka kysyvät ensimmäisenä: “Onko tämä turvallista?” Montératsastajan kunto on vähintään yhtä kova kuin hevosella, us

Poninomistaja on se hieman omituinen tyyppi, jolla ei välttämättä ole ihan kaikki muumit laaksossa. Ja hän tietää sen itsekin. Häntä on varmasti varoiteltu ponien itsepäisestä, kekseliäästä ja välillä suorastaan rikollisesta luonteesta. Mutta onko hän kuunnellut? Ei. Hän on hankkinut ponin. Tai poneja. Ja on sitä paitsi äärimmäisen onnellinen siitä. Koska mikä olisikaan parempaa kuin omistaa poni? No se, että omistaa useamman. Ponissa on paljon hyviä puolia. Esimerkiksi se sy

Hevosmies voi olla hevosmies syntyjään tai myöhemmin elämän ja kohtalon kolhimana, enemmän tai vähemmän vapaaehtoisesti, lajiin ajautunut. Syntyjään hevosmies on yleensä kasvanut hevosperheessä tai -suvussa, jossa hevosen haju on ollut tutumpi kuin äidin hajuvesi ja traktori on opeteltu käynnistämään ennen polkupyörällä ajoa. Hevoselämä on tullut mukaan jo heti äidinmaidossa tai viimeistään tallin käytävillä leikkiessä. Harrastuksen kautta lajiin eksyneet hevosmiehet ovat har

Tuntiratsastaja on usein se, joka on joskus lapsena ja nuorenakin elänyt tallilla. Hevosen tuoksu on vieläkin se ainoa oikea tuoksu ja sormien pujottaminen hevosen paksuun harjaan se paras tunne. Mutta jostain kulman takaa tuli elämä. Opiskelu, työt, aikataulut, aikuisuus ja kaikenlaiset “ehkä myöhemmin” -asiat. Mutta sydän ei unohtanut. Ja niin eräänä päivänä tuntiratsastaja palaa tallille. Ei puolivillaisesti, vaan ihan koko sydämellä. Koska paluu satulaan vetää kuin magnee

Maastoratsastaja ei viihdy kentällä. Ei ihan oikeasti viihdy. Hänet saatetaan nähdä siellä joskus, mutta vain vahingossa tai hetken eksyneenä. Hevospiireissä maastoratsastaja tunnetaan leikkisästi myös nimellä puskaratsastaja. Se on se tyyppi, joka kääntää hevosen turvan kohti metsää heti kun silmä välttää ja huokaa helpotuksesta, kun rajoittavat aidat jäävät taakse. Maastoratsastaja rakastaa maastoon lähtemistä, koska siellä hän tuntee olevansa elossa. Ei tarvitse viilata ku

Tallinpitäjä on se ”vähän” hurahtanut ihminen, joka on jossain elämänsä omituisessa ja vähemmän selväjärkisessä vaiheessa katsonut pihaansa ja ajatellut: “Tähän olisi kiva rakentaa talli.” Ja sitten tehnyt sen. Yleensä talli sijaitsee tallinpitäjän omassa pihassa, koska miksi ihmeessä työn ja vapaa-ajan välillä pitäisi olla selkeä raja? Tallinpitäjiä on kahta sorttia. On niitä, joilla on asiakkaita ja niitä, joilla on kotitalli. Molemmat ovat yhtä hulluja. Sillä tallin pitämi