Tallinpitäjä ja sairasloma (tai sen puute)

Jopa tallinpitäjät sairastuvat joskus, vaikka tunnetusti sitkeitä ovatkin.

Se on kylläkin harvinainen, mutta tieteellisesti todistettu ilmiö. Flunssa ei kysy, onko hevosille heinät jaettu tai tarhat siivottu. Se tulee kylään kutsumatta, ottaa tallinpitäjän koko olemuksen haltuun ja ilmoittaa, että tänään ei ole hyvä päivä.

Tallinpitäjä herää aamulla ja tietää heti.

Kurkkua kirvelee, päätä jomottaa ja keho tuntuu siltä, kuin se olisi nukkunut koko yön väärin päin jonkin raskaan päätöksen päällä. Sängystä nouseminen vaatii tahdonvoimaa ja pientä, tai no tänään ehkä vähän suurempaakin, neuvottelua itsensä kanssa. Mutta tallissa odotetaan. Ei auta.

Hevoset eivät tiedä onnettoman tallinpitäjän flunssasta mitään. Niitä kiinnostaa vain yksi asia, nimittäin missä on aamuruoka ja miksi se kestää. Niinpä tallinpitäjä vetää virttyneen villapaidan päälle, etsii kadonneet hanskat ja lähtee raahustamaan talliin, vaikka jokainen askel tuntuu vähän väärältä, jalat tuntuvat olevan lyijyä ja pää on halkeamaisillaan. Nenän kautta hengittäminen on lähinnä teoreettinen mahdollisuus.

Joskus tallinpitäjä on onnekas. Joku asiakas ilmestyy kysymään, tarvitaanko apua. Puoliso ottaa heinäkassin. Ystävä lupaa siivota karsinat. Ja silloin tallinpitäjä sanoo tietenkin ensin:

“Ei sun tarvi, kyllä mä jaksan.”

Ja vasta toisella kerralla:

“No jos nyt tämän kerran.”

Koska tallinpitäjä ei ole se tyyppi, joka pyytää apua ensimmäisenä.

Hän on oppinut pärjäämään.

Jaksamaan.

Hoitamaan kaiken, silloinkin kun oikeasti ei jaksaisi yhtään. Se on hevosten pidon raskas puoli. Joskus apua ei ole, vaikka sitä pyytäisi. Silti hevoset on ruokittava, tarhattava, karsinat siivottava ja huolehdittava siitä, että kaikilla on hyvä olla.

Joka ikinen päivä.

Mutta pitääkö tallinpitäjä sairaslomaa? No… Pakon edessä, jos se on mahdollista. Jos joku voi tuurata. Silloin tallinpitäjä saattaa pitää sairaslomaa, mutta vain sen verran, kuin tilanne ehdottomasti vaatii. Useimmiten sairasloma jää haaveeksi ja silloin tallinpitäjä tekee vain sen välttämättömän. Hitaammin. Räkäinen nenäliina hihassa, särkylääkkeen voimin.

Ja ehkä hetken pidempään hevosta rapsuttaen, koska se tekee kummasti hyvää molemmille. Hevonen hörähtää pehmeästi. Katsoo sillä tutulla ilmeellä. Ja siinä hetkessä olo on hetken verran vähän parempi, sen avulla jaksaa juuri ne pakolliset, että pääsee sohvan nurkkaan viltin alle lepäämään hetkeksi.

Tallinpitäjä jatkaa.

Koska tämä on elämäntapa.

Raskas, rakas ja joskus armottoman kova.

Ja ehkä juuri siksi tallinpitäjä ansaitsisi joskus sen oikean sairasloman. Tai ainakin kupin kuumaa teetä ja hetken hengähdyksen 🐴💜