Kaikilla on niitä päiviä, kun olisi voinut vain jäädä peiton alle ihan suosiolla. Myös hevosihmisillä. Sellaisia päiviä, kun herätyskello soi liian aikaisin, kahvi jäähtyy ennen kuin ehtii juoda, lapsetkin kiukuttelee ja mieli on jo valmiiksi vähän vinossa aamusta alkaen. Töissä on ollut kiirettä ja kaikkea pientä, sellaista näkymätöntä harmia, joka ei ole mitään suurta mutta painaa silti hartioita ja mieltä, kuin märät lapaset. Tätiratsastajalla on juuri sellainen päivä. Tal

Suomenhevonen ei pidä itsestään meteliä, paitsi ruoka-aikaan. Silloin se tekee tietyksi, että on ruoka-aika ja nälkäkuolema vaanii heti seuraavan nurkan takana. Suomenhevonen ei huuda, ei koreile eikä paukuttele henkseleitä. Se vain tekee. Ja tekee. Ja tekee vielä vähän lisää. Paitsi sitten jos se ei tee. Silloin se ei todellakaan tee, ja näissä pattitilanteissa ihmisen neuvotteluvaltit on vähissä. Ellei satu olemaan taskussa porkkanoita. Sitten suomenhevonen saattaakin tehdä