SHETLANNINPONI ja suuri unelma vapaudesta

Shetlanninponit tunnetaan monestakin asiasta. Esimerkiksi siitä, että ne ovat pieniä. Lisäksi ne ovat karvaisia. Ne myös ovat söpöjä. Ja ovelia. Mittaamattoman ovelia.

Ja ennen kaikkea, ne ovat karanneet jo ennen kuin ehdit lukea tämän lauseen loppuun.

Onko edes olemassa sellaista aitaa, lukkoa, solmua tai sähkölangan ja maan väliseen fysiikkaan perustuvaa ihmiskunnan saavutusta, jota kekseliäs ja alati valppaana oleva shetlanninponi ei saisi auki?

Ei ole.

Ja jos joku väittää muuta, hänellä ei ole ollut shetlanninponia. Vielä.

Tarhassa seisoo tänään yksi tällainen yksilö.

Poni. Ja ei missään nimessä mikä tahansa poni, vaan aito shetlanninponi.

Vallitsevaan kokonaistilanteeseen perin tyytymätön sellainen.

Tilanne on selvä, eikä lainkaan miellyttävä. Heinät on syöty, maisema on nähty ja elämä… no, elämä on juuri nyt yksinkertaisesti tylsää. Korkeintaan keskinkertaista.

Mutta aidan toisella puolella, vapaudessa nimittäin, asiat ovat aivan toisin. Ainakin ponin mielessä.

Ja niinpä alkaa suunnittelu. Ei mitään hätäistä, eikä todellakaan mitään hölmöä. Ei tällä kertaa. Ajatus yhdistyy pisteestä A, pisteeseen B. Ja C. Kaikki loputkin aakkoset läpi käytyään poni on optimistinen ja toiveikas.

Tuo lanka vähän alemmas ja tuo ylemmäs. Jos ei välitä sähkölangasta, niin äkkiähän tästä alta luikahtaa. Tai läpi, ei se sähkö kuitenkaan ehdi tälliä antaa, kun on tarpeeksi sulavaliikkeinen, nopea ja omistaa riittävän paksun harjan.

Poni vilkaisee vaivihkaa ympärilleen ja varmistuu, ettei näköpiirissä ole ketään.

Ei ole.

On hiljaista.

Suorastaan liian täydellistä!

Ja niin, vaivihkaa, äänettömästi ja täysin huomaamatta, kuin kaikessa hiljaisuudessa ilmoille laskettu pieru, poni alittaa aitalangat.

Ja kas! Vapaus koittaa.

Ponin askel kiihtyy. Käynti muuttuu raviksi. Ravi muuttuu laukaksi.

Talli jää taakse, ja poni laukkaa kohti elämänsä seikkailuja kuin arojen villi valtias, joka se omasta mielestään täysin oikeutetusti onkin.

Sillä välin, jossain aivan liian lähellä todellisuutta, hevosenhoitaja saa äkillisen tunteen. Sellaisen tunteen, jonka jokainen poninomistaja tunnistaa välittömästi.

“Hemmetti… ei kai taas?!”

Katse kiertää tarhaa ja tallinpihaa. Äkkisiltään katsottuna kaikki näyttäisi olevan normaalisti. Paitsi että aitalangat on poikki ja poni tiessään. Hevosenhoitajalle kerta ei ole ensimmäinen, eipä suinkaan. Tälläkään kertaa hän ei paina paniikkinappulaa, vaan skannaa haukan katseellaan lähitienoot kokemuksen tuomalla varmuudella.

Ja kylläpä kyllä, siellähän se menee.

Poni puolestaan on vakuuttunut, että tämä on nyt se hetki, kun vapaus on pysyvää.

Mikä tunne!

Mikä vapaus!

Ja missä se naapuritalli nyt olikaan… siellä on se tätiratsastaja… se, jolla on aina porkkanoita taskut täynnä.

Poni hidastaa hieman ja suuntaa askeleensa itsevarmasti naapurin tontille. Se hymyilee sisäisesti, tyytyväisenä itseensä ja on jo melkein varma, että tällä kertaa kaikki menee suunnitelmien mukaan.

Ja juuri silloin järkytys iskee shetlanninponin tajuntaan kuin 30 kg kaurasäkki päin näköä. Hevosenhoitaja seisoo sen edessä kuin järkkymätön muuri. Tyynenä, hiljaisena. Naru kädessään.

Poni jähmettyy, riimunnarun lukko kilahtaa kiinni riimuun ja vapaus päättyy yhtä vaivihkaa, kuin se oli alkanutkin, joskaan ei läheskään niin toiveikkaissa tunnelmissa.

Hoitaja nappaa ponin kiinni lempeästi mutta sillä erityisellä määrätietoisuudella, jota ei tarvitse erikseen ponille selittää. Suunta on kohti kotitallia, se on sanomattakin selvää.

Poni kulkee näennäisen kiltisti mukana närkästyneenä vapauden huomattavasti ennakoitua lyhyemmästä kestosta.

Mutta sen katse kertoo kaiken. Korjattu aita ei suinkaan ole este, vaan haaste. Vain jälleen yksi pulma ratkaistavaksi.

Shetlanninponi tietää jo nyt, että seuraava yritys onnistuu varmasti paremmin.

Ehkä huomenna. Tai viiden minuutin päästä. Kukaan ei voi tietää etukäteen, ei poni itsekään, kun elää sillä tavalla hetkessä, niin kuin shetlanninponit nyt tapaavat elää.

Sillä mistä poni mahtuu, siitä se todellakin menee. Ja joskus se menee myös siitä, mistä se ei oikeastaan mahdu.

Älä kysy miten.