Kenttäratsastaja on se tyyppi, joka ei kysy koskaan, onko tämä järkevää. Sen sijaan hän kysyy, kuinka kovaa mennään. Kenttäratsastaja on hurjapää, joka ei vauhtia tai vaaratilanteita kaihda. Päinvastoin. Hän tervehtii niitä kuin vanhoja tuttuja. Paikallisen päivystyksen ja röntgenin henkilökunta tuntee hänet jo etunimeltä, ja vastaanotolla ei enää kysytä “mitä kävi”, vaan “mikä este tällä kertaa”. Pienet vammat eivät kenttäratsastajaa hidasta. Ne vain muistuttavat, että edell

Kaikilla on niitä päiviä, kun olisi voinut vain jäädä peiton alle ihan suosiolla. Myös hevosihmisillä. Sellaisia päiviä, kun herätyskello soi liian aikaisin, kahvi jäähtyy ennen kuin ehtii juoda, lapsetkin kiukuttelee ja mieli on jo valmiiksi vähän vinossa aamusta alkaen. Töissä on ollut kiirettä ja kaikkea pientä, sellaista näkymätöntä harmia, joka ei ole mitään suurta mutta painaa silti hartioita ja mieltä, kuin märät lapaset. Tätiratsastajalla on juuri sellainen päivä. Tal

Hevosmies voi olla hevosmies syntyjään tai myöhemmin elämän ja kohtalon kolhimana, enemmän tai vähemmän vapaaehtoisesti, lajiin ajautunut. Syntyjään hevosmies on yleensä kasvanut hevosperheessä tai -suvussa, jossa hevosen haju on ollut tutumpi kuin äidin hajuvesi ja traktori on opeteltu käynnistämään ennen polkupyörällä ajoa. Hevoselämä on tullut mukaan jo heti äidinmaidossa tai viimeistään tallin käytävillä leikkiessä. Harrastuksen kautta lajiin eksyneet hevosmiehet ovat har

Tuntiratsastaja on usein se, joka on joskus lapsena ja nuorenakin elänyt tallilla. Hevosen tuoksu on vieläkin se ainoa oikea tuoksu ja sormien pujottaminen hevosen paksuun harjaan se paras tunne. Mutta jostain kulman takaa tuli elämä. Opiskelu, työt, aikataulut, aikuisuus ja kaikenlaiset “ehkä myöhemmin” -asiat. Mutta sydän ei unohtanut. Ja niin eräänä päivänä tuntiratsastaja palaa tallille. Ei puolivillaisesti, vaan ihan koko sydämellä. Koska paluu satulaan vetää kuin magnee